VALOA PIMEÄÄN!

”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.”
Ps. 119:105


Tarvitsemme Sanan valoa, joka näyttää elämän päämäärän ja joka valaisee myös juuri tänään kulkemaamme tietä. Siksi RLL:n tehtävänä on rohkaista ja tukea kaikkia niin aikuisia kuin nuoria säännöllisesti Sanan äärelle.

Jeesus antoi käskyn viedä sanomaa eteenpäin, levittää Sanan valoa. Kukin omilla paikoillamme ja eri tavoin saamme olla tarjoamassa tulta myös lähimmäistemme lyhtyihin. Työtä on tehty, mutta vielä paljon on tekemättä. Ja kaikkialla tarvitaan alttiita sydämiä, käsiä ja jalkoja, esirukoilijoita näyttämään, mistä valoa löytyy.

Joulu, lahjojenkin antamisen aika, on hyvä ja luonteva mahdollisuus myös tälle tehtävälle. – Ketä aikuista ja nuorta Sinä voisit tukea Raamatun lukemisessa?

Todellista Sanan tuomaa valoa jokaiselle!

RLL:n väki



Aarretta tutkimaan!

Lähde kanssamme tutkimusmatkalle Raamatun sanaan. Tuo matka voi muuttaa Sinua, mutta se riski kannattaa ottaa.

Mitä enemmän olen oppinut Raamatusta sitä arvokkaammaksi se on minulle tullut. Raamatun sana on ihmeellinen aarre, jonka äärelle kannattaa pysähtyä ihan joka päivä!

Kirsi Smeds
RLL:n pääsihteeri

Sana - valo matkallamme

RLL:n syyskokous

RLL:n syyskokous pidetään ma 24.11.08 Helsingissä.

Jäsenjärjestöillämme on päätösvalta, mutta jokaisella Hetkisen tilaajalla on oikeus RLL:n henkilöjäsenyyteen ja sitä kautta on läsnäolo- ja puheoikeus syyskokouksessamme. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan!

Ps.  Tarkemmat kokoustiedot Hetkisestä 4-2008.